JySS:n vuoroilmoittautuminen kevät 2012

Yleistä

Kaikki maksavat vuoromaksujen lisäksi JySS:n vuosijäsenmaksun 30 euroa. Maksut laskutetaan helmikuun aikana. Kokonaisvuoromaksu lasketaan yhteen kaikilta vuoroilta mihin pelaaja ilmoittautunut. 200 euroa on maksimisumma jonka pelaaja joutuu maksamaan, eli sen yli meneviä summia ei enää laskuteta, vaikka yhteissummaksi tulisikin enemmän.

Seura tarjoaa ohjatuilla vuoroilla pallot, muilla vuoroilla pelataan omilla palloilla.

Kilpajunioriryhmiin ilmoittautuvilta edellytetään aktiivista harjoittelua sekä kilpailemista. Kilpajunnuihin ilmoittautuvan tulee pelata vähintään kaksi kertaa viikossa, sekä osallistua ainakin Jyväskylän alueella järjestettäviin kilpailuihin.

Junnupienryhmissä harjoitellaan pienemmässä ryhmäkoossa tavoitteellisesti. Valmentajat valitsevat kauden alussa pienryhmien pelaajat, mutta niihin voi päästä mukaan myös kauden aikana osoittamalla harjoitteluinnokkuutta ja motivaatiota kehittyä. Tehoryhmään valitaan pelaajat vanhemmista junioreista, sekä aikuisista kilpapelaajista.

Lisätietoja: Antti Raunio (antti.raunio (at) jyvaskylansulkapalloseura.org)

Ilmoittautumislomake

Täytä nimesi ja yhteystietosi. Muista merkitä kaikki ne ryhmät, joissa käyt pelaamassa!

 
Pelaajan nimi..............................: 
Puhelin (junnuilla huoltaja) ..............: 
Sähköpostiosoite (junnuilla huoltaja)......: 

 

Sähköpostiosoite liitetään seuran sähköpostilistalle, jos se ei jo ole siellä.

 

Vain junnujen täytettävä osio:

Syntymävuosi...............................: 
Sulkapallon pelikokemus (vuosissa):......... 
Huoltajan nimi ............................: 

Vuorot:

Vuoro

Kohderyhmä

Ohjaaja

Aika ja paikka

Toiminta alkaa

Vuoromaksu syksyltä

Vapaa pelivuoro

Juniorit

-

Ma 15.45-16.45 Monitoimitalo, vasen kolmannes

9.1.2012

Ilmainen jos käy myös ohjatuilla vuoroilla

 Vapaa pelivuoro

Kaikki

-

Ma 15.45-17.45 Monitoimitalo, oikea kolmannes

9.1.2012

40 euroa

 Minisulkis

1-4 luokkalaiset junnut, myös uudet aloittajat

Sara Taskinen

Ma 16.45-17.45 Monitoimitalo, vasen kolmannes

16.1.2012

70 euroa

Sulkapallokoulu

6-9 luokkalaiset junnut, myös uudet aloittajat

Arto Tammelin

Ma 18.00-19.30 Hipposhalli

16.1.2012

70 euroa

 Nuoremmat kilpajunnut

Kilpapelaamisesta kiinnostuneet (vähintään 1 vuosi kokemusta)

Aarni Pariola

Ma 19.00-21.00 Hipposhalli

16.1.2012

70 euroa

 Junnupienryhmä 1

Pelaajat valitaan

Aarni Pariola

Ti 17.00-18.30 Hutunki

10.1.2012

70 euroa

 Vapaa pelivuoro

Kaikki

-

Ti 18.30 -20.00 Hutunki

10.1.2012

50 euroa

 Tehoryhmä, pelivuoro

Pelaajat valitaan.

-

Ke 19.15-20.45 Graniitti, halli 1

11.1.2012

50 euroa

Vapaa pelivuoro

Kaikki

-

To 16.00-18.15 Monitoimitalo, oikea kolmannes

12.1.2012

40 euroa

 Tehoryhmä

Pelaajat valitaan

Aarni Pariola

To 16.00-18.15 Monitoimitalo, vasen kolmannes

12.1.2012

70 euroa

U11-U13 pienryhmä 1

Pelaajat valitaan

Antti Raunio

To 16.30-18.00 Monitoimitalo, vasen kolmannes

12.1.2012

70 euroa

U15-U17 kilpajunnut

Kilpapelaamisesta kiinnostuneet (vähintään 1 vuosi kokemusta)

Arto Tammelin

To 18-19 Hipposhalli

12.1.2012

70 euroa

 U11-U13 pienryhmä  2

Pelaajat valitaan

Aarni Pariola

To 18.00-19.30 Hipposhalli

12.1.2012

70 euroa

Sulkapallokoulu

3-7 luokkalaiset junnut, myös uudet aloittajat

Aarni Pariola

To 19.30-21.00 Hipposhalli

19.1.2012

70 euroa

Vapaa pelivuoro

Kaikki

-

La 16.00-18.00 Killeri

14.1.2012

40 euroa

Vapaa pelivuoro

Kaikki

-

Su 11.00-12.30 Graniitti, halli 1

15.1.2012

20 euroa

 

Vapaa sana: